Click Here For Free Blog Templates!!!
Blogaholic Designs

Pages

maanantai 25. marraskuuta 2013

Mistä tietää, että Joulu on tulossa?


Mikä sinulle tuo Joulun? Jotta joulufiilis saadaan aikaiseksi meidän kotiin, niin siihen tarvitaan ainakin lunta, kynttilöitä, glögiä, takkatuli ja sitten kauppoihin ilmestyvät nämä:


Joulukuun ensimmäisenä päivänä laitan tulen takkaan ja kynttilöihin, kaivaudun glögimukin kanssa mukavaan asentoon ja avaan tämän:
Omaa versiota en ole vieläkään löytänyt, mutta varaan sen aina hyvissä ajoin kirjastosta joulukuuta varten. Kyse on Eppu Nuotion lastenkirjasta, jossa tytöltä on isä kuollut (hän toimii kirjassa enkelinä, kertojana), kirjassa odotetaan joulua saapuvaksi ja ystävällinen talonmies toimii tytön perheen apuna enemmän kun uskookaan.
Vaikka muistan kirjan jo ulkoa, ei sitä vieläkään voi lukea yhtä lukua enempää kerrallaan. Kirjassa on siis 24 lukua ja luonnollisesti toimii joulukalenterin tapaisena.

Minun joulun odotukseen kuuluu siis olennaisena joulukalenterit. Ei suklaiset vaan itse tehdyt ja perinteiset kuvaluukut kauniilla kuvilla. Tänä vuonna seiniä koristaa Minna Immosen uusin ja Partiolaisten joulukalenterit. Millaisia kalentereita teiltä löytyy?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti